lauantai 10. syyskuuta 2016

Puolukka-suklaa jättikeksi pannulla



Olen innostunut jättikeksien leipomisesta. Ne ovat todella helppotekoisia ja makuja on helppo muunnella vuodenaikojen mukaan. Viime aikoina olen yrittänyt pysyä syksyisissä mauissa. Tässä herkullisen jättikeksin ohje puolukasta.

125 g voita
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

1,5 dl maitosuklaarouhetta
2 dl puolukoita

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita hyvin. Yhdistä loput kuivat aineet ja lisää parissa erässä taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi.

Voitele hyvin halkaisijaltaan 24 cm valurautainen paistinpannu. Painele reilu puolet taikinasta pannun pohjalle ja hieman reunoille jauhoja apuna käyttäen. Ripottele päälle puolukat, (jätä koristeluun noin 0,5 dl) ja puolet suklaarouheesta. Painele päälle loput taikinasta. Ripottele päälle jäljelle jääneet puolukat ja suklaa. Paista 175 asteessa noin 20 - 25 minuuttia. Todella helppoa ja hyvää :)



Aikaisemmin leivoin samalla ohjeella tästä myös omenaversion. Omenakuutiot paistoin pehmeiksi voissa ja sokerissa ennen käyttöä, sekä lisäsin hieman kanelia omenien joukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti